Hankintaprosessi
Hankintapäätös
Koiran hankinta oli minulle monen vuoden unelma ja siitä myös puhuin usein, johon ystävät ja työkaverit tokaisivat, että "noilla sun työpäivillä ei voi hoitaa koiraa". Tottahan se oli...tiesin sen.
Lopullinen sysäys koiran hankintaan oli kropan oireileminen selkäkipuina maaliskuussa 2010.
Tuli hyvä hetki hankkia koira, josta pitää huolta. Samalla elämään tulisi säännöllisyyttä,
vähemmän pitkiä istumisia, ulkoilua säässä kuin säässä ja positiivista energiaa.
Millainen koira olisi sopiva minulle?
Mietin millainen koira olisi minulle sopiva sillä hetkellä ja tulevaisuudessa. Kokemusta oli lapsuuden kodin rakkaasta cockerspanielista, joka vietti kesät järvessä – siis märkä hiekkainen koira sylissä oli erittäin tuttu tunne :) Lääkäri oli kieltänyt koiran hankinnan, varmuuden vuoksi, kun olin noin 20 vuotias ja paha allergia. Asuin kolmannessa kerroksessa ja talossa, jossa ei ollut hissiä. Työn vuoksi matkustelin välillä. Tapasin säännöllisen epäsäännöllisesti ystäviä ja sukulaisia. Ulkoilin mielelläni ja silloin tällöin jopa lenkkeilin. Koira olisi ensimmäinen minun koira, vaikka kokemusta koirista olikin. Eli koiran pitää olla ihmisrakas, reipas, ei liian energinen, sosiaalinen, ja turkki nypittävä. Melko kevytkin koira saisi olla eli kannettavissa 3. kerrokseen, jos tilanne joskus niin vaatii.
Hankintaprosessi
Aktiivinen hakuprosessi alkoi huhtikuussa, kun olin jo muutaman suosikkirotuni tarkemman analyysin jälkeen tiputtanut pois. Hain tietoa netistä ja kyselin/keskustelin koiraihmisten kanssa toreilla, poluilla, jos mahdollinen koirarotu tassutteli vastaan. Aina koiraihmisillä oli aikaa puhua omasta koirasta ja usein kehkeytyi hyvin kiinnostavia jopa pysäyttäviä juttutuokioita koiran merkityksestä elämään.
Tämän seulan perusteella haarukoitui minun koirakseni Norwichin terrieri; pieni, reipas, ihmisrakas, rebelin näköinen (vaihtelee vuoden aikana:)) ja luonnettakin löytyy. Valinta vielä vahvistui, kun pääsin ulkoilemaan ja viettämään aikaa rotuedustajan Tiitun ja emännän kanssa. Sain myös samalla tukea odottaa Minniä, vaikka odotus oli pitkä ja olin kuukausien varrella yhteydessä useampaan kenneliin. Elokuussa sain tiedon, että mahdollista olisi saada reipas narttu luotettavasta kennelistä. Elokuun lopulla kävin Tampereella Minniä katsomassa, että tuleeko nimestä Mimmi vai Minni... Minnin kanssa tulimme kotiin syyskuun alkupuolella 2010! Ystäväni Sanna oli ystävällisesti kuskina merkityksellisellä Tampereen reissulla.
Kotouttaminen / sosiaalistaminen
Pennun kotouttamisessa, että osaa olla yksin ja oppii kerrostalon ääniin, tarvitsin tukea ja siitä kiitos sukulaisille ja ystäville. Rinki toimi iloisesti pentuajan, ettei Minnin pienenä tarvinnut olla pitkään yksin. Äiti hyppäsi myös mielellään Lahdesta junaan ”kiva tulla Helsinkiin puuhaamaan Minnin kanssa”. Alkuharjoittelun jälkeen otin varmuuden vuoksi avuksi 4H-kerhon kautta tytön, joka alkoi käydä tarvittaessa. Näin Minni oppi myös eri-ikäiseen ulkoiluttajaan. Ehkä merkityksellisin hoitoapu tuli yllättävästä suunnasta yläkerrasta, naapuriapu aivan mahtava, kiitos Hannu ja Outi! Se oli erityisrakas hoitopaikka, jossa Minni olisi usein viihtynyt pidempäänkin..:)
Näin Minni oppi erilaisiin ihmisiin ja sosiaalistamisprosessi oli emmännän näkökulmasta yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
Koiran oma persoona
Jokainen, jolla on ollut useita saman rodun koiria tietävät, että jokainen koira on oma persoona. Tämä täytyy kasvatuksessa huomioida, jolloin koirasta tulee luotettava, iloinen ja hyvän itsetunnon omaava perheenjäsen. Minnistä muotoutui rodun ominaisuuksilla maustettu mahtava persoona, joka muun muassa alkoi tänä kesänä uimaan ihan itsekseen. :) Vaikutusta siihen lienee on, että ”sisko” saksanseisoja Myrna ui ja hakee keppejä...
Koiran hankinta oli minulle monen vuoden unelma ja siitä myös puhuin usein, johon ystävät ja työkaverit tokaisivat, että "noilla sun työpäivillä ei voi hoitaa koiraa". Tottahan se oli...tiesin sen.
Lopullinen sysäys koiran hankintaan oli kropan oireileminen selkäkipuina maaliskuussa 2010.
Tuli hyvä hetki hankkia koira, josta pitää huolta. Samalla elämään tulisi säännöllisyyttä,
vähemmän pitkiä istumisia, ulkoilua säässä kuin säässä ja positiivista energiaa.
Millainen koira olisi sopiva minulle?
Mietin millainen koira olisi minulle sopiva sillä hetkellä ja tulevaisuudessa. Kokemusta oli lapsuuden kodin rakkaasta cockerspanielista, joka vietti kesät järvessä – siis märkä hiekkainen koira sylissä oli erittäin tuttu tunne :) Lääkäri oli kieltänyt koiran hankinnan, varmuuden vuoksi, kun olin noin 20 vuotias ja paha allergia. Asuin kolmannessa kerroksessa ja talossa, jossa ei ollut hissiä. Työn vuoksi matkustelin välillä. Tapasin säännöllisen epäsäännöllisesti ystäviä ja sukulaisia. Ulkoilin mielelläni ja silloin tällöin jopa lenkkeilin. Koira olisi ensimmäinen minun koira, vaikka kokemusta koirista olikin. Eli koiran pitää olla ihmisrakas, reipas, ei liian energinen, sosiaalinen, ja turkki nypittävä. Melko kevytkin koira saisi olla eli kannettavissa 3. kerrokseen, jos tilanne joskus niin vaatii.
Hankintaprosessi
Aktiivinen hakuprosessi alkoi huhtikuussa, kun olin jo muutaman suosikkirotuni tarkemman analyysin jälkeen tiputtanut pois. Hain tietoa netistä ja kyselin/keskustelin koiraihmisten kanssa toreilla, poluilla, jos mahdollinen koirarotu tassutteli vastaan. Aina koiraihmisillä oli aikaa puhua omasta koirasta ja usein kehkeytyi hyvin kiinnostavia jopa pysäyttäviä juttutuokioita koiran merkityksestä elämään.
Tämän seulan perusteella haarukoitui minun koirakseni Norwichin terrieri; pieni, reipas, ihmisrakas, rebelin näköinen (vaihtelee vuoden aikana:)) ja luonnettakin löytyy. Valinta vielä vahvistui, kun pääsin ulkoilemaan ja viettämään aikaa rotuedustajan Tiitun ja emännän kanssa. Sain myös samalla tukea odottaa Minniä, vaikka odotus oli pitkä ja olin kuukausien varrella yhteydessä useampaan kenneliin. Elokuussa sain tiedon, että mahdollista olisi saada reipas narttu luotettavasta kennelistä. Elokuun lopulla kävin Tampereella Minniä katsomassa, että tuleeko nimestä Mimmi vai Minni... Minnin kanssa tulimme kotiin syyskuun alkupuolella 2010! Ystäväni Sanna oli ystävällisesti kuskina merkityksellisellä Tampereen reissulla.
Kotouttaminen / sosiaalistaminen
Pennun kotouttamisessa, että osaa olla yksin ja oppii kerrostalon ääniin, tarvitsin tukea ja siitä kiitos sukulaisille ja ystäville. Rinki toimi iloisesti pentuajan, ettei Minnin pienenä tarvinnut olla pitkään yksin. Äiti hyppäsi myös mielellään Lahdesta junaan ”kiva tulla Helsinkiin puuhaamaan Minnin kanssa”. Alkuharjoittelun jälkeen otin varmuuden vuoksi avuksi 4H-kerhon kautta tytön, joka alkoi käydä tarvittaessa. Näin Minni oppi myös eri-ikäiseen ulkoiluttajaan. Ehkä merkityksellisin hoitoapu tuli yllättävästä suunnasta yläkerrasta, naapuriapu aivan mahtava, kiitos Hannu ja Outi! Se oli erityisrakas hoitopaikka, jossa Minni olisi usein viihtynyt pidempäänkin..:)
Näin Minni oppi erilaisiin ihmisiin ja sosiaalistamisprosessi oli emmännän näkökulmasta yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
Koiran oma persoona
Jokainen, jolla on ollut useita saman rodun koiria tietävät, että jokainen koira on oma persoona. Tämä täytyy kasvatuksessa huomioida, jolloin koirasta tulee luotettava, iloinen ja hyvän itsetunnon omaava perheenjäsen. Minnistä muotoutui rodun ominaisuuksilla maustettu mahtava persoona, joka muun muassa alkoi tänä kesänä uimaan ihan itsekseen. :) Vaikutusta siihen lienee on, että ”sisko” saksanseisoja Myrna ui ja hakee keppejä...